Lean toimintatapana – vähemmän kiirettä, enemmän tuloksia

TBC:n koulutus ensikertalaisen silmin 

Aloitin juuri TBC:n porukassa sisällöntuotannon ja markkinoinnin tehtävissä. Halusin heti alkuun tutustua TBC:n tapahtumiin osallistujan näkökulmasta, joten lähdin mukaan syksyn ensimmäiseen koulutukseen. Aiheena oli Lean toimintatapana – vähemmän kiirettä, enemmän tuloksia. Koulutuksen veti Lean-asiantuntija ja yritysvalmentaja Tuomas Mikkonen. 

Päivän aikana käytiin läpi Lean-ajattelua ja sitä, miten sitä voi soveltaa oman työn organisointiin, ei vain tuotannon tai prosessien tehostamiseen, vaan tavalliseen työarkeen. Mikkonen kävi asiat läpi selkeästi ja teki Lean-ajattelusta helposti ymmärrettävää ja konkreettista omien kokemustensa ja asiakastarinoidensa kautta. Luentoa tauotettiin tehtävillä, joiden kautta jokainen pääsi heti tarkastelemaan omaa työskentelyään ja hyödyntämään juuri opittua.

Jokaisen tehtävän jälkeen keskustelimme pienissä ryhmissä tehdyistä havainnoista. Ryhmäkeskustelut olivat itselleni päivän kiinnostavimpia osuuksia, sillä niissä pääsi pohtimaan oman ajankäytön ongelmakohtia ja kuulemaan, millaisten asioiden kanssa muut painivat. Keskusteluiden kautta syntyi konkreettisia ajatuksia siitä, mitä asioille voisi tehdä.

Koulutuksessa parasta oli se, että omaa työtä pääsi tarkastelemaan muiden kokemusten kautta. Eri alojen ihmiset painivat monien samojen haasteiden kanssa, mutta lähestyivät niitä eri näkökulmista. Päivän aikana käydyissä keskusteluissa syntyi ajatuksia, joita ei olisi välttämättä tullut mieleen oman työpöydän ääressä.

TBC:n ”saa ja jaa” -mentaliteetti näkyi selkeästi päivän aikana. Keskusteluille oli aikaa, ilmapiiri oli rento ja tehtävät oli suunniteltu niin, että jokainen pääsi juttelemaan jonkun uuden ihmisen kanssa. Koulutuksen vaikutus ei jäänyt vain päivän mittaiseksi, sillä palautekyselyn mukaan kaikki osallistujat aikovat viedä koulutuksessa oppimaansa käytäntöön. Päivän NPS oli 80.